perjantai 12. joulukuuta 2008

Kiitos ja kumarrus!

RadioKoo soi nyt perjantaina viimeisen kerran tänä vuonna. Tilannetta juhlistaa sopivasti ulkona tipahteleva lumi. Nyt onkin aika siis kiittää kaikkia kuluneesta syksystä, on ollut ihan über-kivaa! Toivottovasti myös kuuntelijoiden ja työkavereiden kannalta:)

RadioKoo vetäytyy ainoastaan lyhykäisille talviunille ja palaa tammikuussa entistä ehompana uuden päätoimittajan kera. Tahtipuikkoihin silloin tarttuu Vaula Toivanen.

Nykyinen päätoimittaja siis kiittää ja kumartaa vetäytyen takavasemalle. Ehkäpä mekin vielä joskus törmäämme (väistämätöntä!) ja lainaankin loppuun ihanan West Side Storysta tutun laulun sanoja "Somehow, someday, somewhere!" Hehee. Ja jotta tässä ei nyt ihan liikaa aleta vetistellä, niin pistetäänpä tulemaan Paranoid!;)

terkuin,
Ann-Christine "soon to be ex-editor-in-chief"

torstai 11. joulukuuta 2008

Joulukilpailun voittaja on ratkennut!

Vähiin ovat käyneet päivät. Tänään nykyinen päätoimittaja on viimeistä kertaa äänessä ja huomenna on tulossa vuoden viimeinen lähetys, joka sisältää kaksi tuntia absoluuttisen loistavaa musiikkia.

Riitasointu kajahtaa tänään kaiuttimista ulos ja normaalissa lähetyksessä on luvassa viikon uutuusbiisin lisäksi ensi viikolla eläkkeellä jäävän vahtimestari Reijo Mäkelän haastattelu. Paljon joulumusiikkia on tietysti myös luvassa.

RadioKoon joulukilpailun voittaja on myös ratkennut. Samkin muistitikun ja suklaarasian onnellinen voittaja on Minna Hyttinen, onnittelut!

Tämä tonttu tonttuilee nyt takaisin lähetyksen pariin:)

terkuin, Ann-Christine

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Tänään tontuttaa

On taas niitä keskiviikkoja. Päätoimittaja tuli paita nurinpäin töihin ja ehti onnellisesti työskennellä kaikkien silmäniloksi melkein ensimmäiseen kahvitaukoon saakka, kunnes huomasi oman mokansa... Mutta nyt onhan tonttujen aika, joten tuskin se haittaa, jos päätoimittajakin on hieman tonttu!

Teemapäivässä pureudutaan joulun ytimeen ja soitellaan tietysti paljon joululauluja. Vähemmästäkin alkaa laulattaa!

Tänään on myös viimeinen mahdollisuus osallistua RadioKoon joulukilpailuun, laatikko tulee katoamaan Agoralta iltapäivällä. Ole siis vikkelä, vielä ehtii vastaamaan;)

Terkuin, eräs tonttu

maanantai 8. joulukuuta 2008

Viimeisiä viedään

Tänään potkaistaan käyntiin vuoden viimeinen lähetysviikko. Kyllä, asia on näin surullisesti, että perjantain jälkeen RadioKoo hiljenee loppujoulukuun ajaksi.

Studiossa päätoimittajan lisäksi Vaula. Puidaan syvällä antaumuksella viikonlopun Linnan juhlien ja Idols -kisan antia, mitäpäs muutakaan;) Myös joululaulut alkavat kajahdella Agoran kaiuttimista, kyllä se joulu vaan tulee.

Muistakaa myös osallistua RadioKoon kilpailuun, vastausaikaa on kolme päivää jäljellä!

t. Anki

torstai 4. joulukuuta 2008

Voi kompurajalka

Päätoimittaja onnistui sitten tyylikkäästi kaatumaan portaissa korkokengillä eilisissä Sammakon pikkujouluissa... Sanomattakin on selvää, että nyt on kontti turvoksissa, mutta toivotaan että ei sentään pää! xD

Torstain kolmen tunnin lähetys sisältää tänään Riitasointua, viikon uutuusbiisin ym. mukavaa. Musikiissa kuullaan aivan uutta Bruce Springsteeniä sekä vanhoja klassikoita Tehosekoittimelta ja Don Huonoilta.

Vinkeetä meininkiä siis luvassa tänään!

Terkuin,
erittäin kömpelö päätoimittaja

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Tänään radiossa love is in the air ja uusi kilpailu starttaa!

Teemapäivässä ei ole aiheena yhtään sen vähäisempi aihe kuin rakkaus! Rakkaudella on uskomattoman monia muotoja ja niihin paneudumme tänään. Luvassa on varsin hempeää musiikkia (sorry guys).

Menovinkeissä on myös luvassa varsinaista vipinää tämän illan varalle, joten kannattaa olla korvat höröllä lähetyksen loppuolella.

Lisäksi tänään potkaistaan käyntiin RadioKoon joulukilpailu! Voit vastata visaisiin joululauluaiheisiin kysymyksiin sähköpostin, facebookin tai Agoralla sijaitsevan kilpailulaatikon kautta.

Voittajalle on luvassa laatikollinen suklaata ja Samkin muistitikku. Ei siis ihan huonot palkinnot, joten kannattaa ehdottomasti osallistua! Vastausaikaa on keskiviikkoon 10.12 saakka.

Terkuin,
Tonttupäätoimittaja

tiistai 2. joulukuuta 2008

Voihan cabaret!

Tänään avataan joulukalenterin toinen luukku ja kulttuurissa on arvostelussa Cabaret- musikaali. Agorassa tanssahdellaan mm. Kanye Westin, The Hivesin ja Santanan tahdissa.

t. A-C

maanantai 1. joulukuuta 2008

Oi joulukuu!

Se on kuulkaa joulukuun ensimmäinen päivä! Sen kunniaksi myös RadioKoo avaa ensimmäisen luukun joulukalenterista.

Maanaintain sillisalaattia on kommentoimassa studiossa Vaula ja Ann-Christine. Jihuutetaan Kallen putoamista Idolsista ja keskustellaan henkeviä Big Brother -kisan voittajasta.

Että näin tänä maanantaina,
Ann-Christine

perjantai 28. marraskuuta 2008

Hyvää 1. adventtia!


Eilen koulun takapihalla oli käynyt pieniä tonttuja tekemässä lumilyhtyjä, jotka piristävät muuten pimeätä torstai-aamua.

RadioKoo toivottaa myös oikein hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaina ja mukavaa joulun odotusta!



Terkuin, tonttuisalla tuulella oleva päätoimittaja:)

torstai 27. marraskuuta 2008

Nyt sytytämme kynttilän

Sunnuntain ensimäinen adventti saa tänään huomiota RadioKoossa, jonka lisäksi tuutista paukahtaa mikäpäs muukaan kuin Riitasointu!

Luvassa lisäksi 70-luvun musiikkisikermä ja viikon uutuusbiisi. Ja lähetys on torstaiseen tapaan tietysti kolmetuntinen. Kuinka mukavaa:)

t. Anki

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

RadioKoossa nuukaillaan

RadioKoo keskittyy teemapäivässä tällä kertaa nuukailemiseen. Luvassa parhaat säästö- ja ruokavinkit köyhille opiskelijoille. Ja tietysti myös menovinkit. Tietää ainakin minne mennä, jos koulutehtävät eivät kiinnosta loppuviikosta;)

Musiikissa kuullaan Paul Oxleylta ja Indicalta aivan uutta materiaalia. Muuna höysteenä toimii mm. Björk, Jamiroqui ja Lauri Tähkä. Eli hyvin luistaa tänään!

t. Ann-Christine

maanantai 24. marraskuuta 2008

Ja lumentuloa ei voi estää...

Päätoimittaja oli tänään aika kettuuntunut, kun kahlasi pyöränsä kanssa viidentoista sentin lumessa, mutta mitä pienistä!

Tänään vuorossa maanantain sillisalaatti ja studiossa mukana menossa myös tulevan kevään päätoimittaja Vaula. Keskustellaan hieman ihanaisesta talvesta ja lisäksi vuorossa uusi ohjelmanumero: flashback. Mutta siitä lisää lähetyksessä. Eihän kaikkia salaisuuksia voi etukäteen paljastaa!:)

terkuin, Anki

torstai 20. marraskuuta 2008

Kolmen tunnin hubalähetys

Eli tänään RadioKoossa jälleen kolmen tunnin lähetys. Ensimmäisen tunnin aikana juttua tänään vietettävästä Lapsen oikeuksien päivästä sekä viikon uutuusbiisin paljastus, joka tulee tällä kertaa ruotsalaiselta Darinilta featuring Kat DeLuna.

Toinen tunti kuunnellaan hyvää musiikkia, jonka jälkeen eetterin pamahtaa Riitasointua. Raudanlujaa meininkiä siis tänään!

Ja eipä huominenkaan vaikuta kamalan huonolta. Klo 11 neljä vaihtaria tuovat one and only time shownsa RadioKoohon. Ilmeisesti on luvassa jotain rakkauteen liittyvää... Mysteeristä. Toisella tunnilla kuunnellaan normaalista poiketen Johania ja Gerbeniä, jotka ovat jälleen luvanneet tanssittaa meitä tönkköjä suomalaisia.

terkuin,
lumeen ihastunut päätoimittaja

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Jos vaikka tänään...


Eilisestä sisuuntuneena päätoimittaja yrittää päästä tällä kertaa peräti Agoralle saakkaa. ELI tänään keskustellaan jälleen vasenkätisyydestä. Luvassa lisäksi menovinkit ja viikon kulttuuri.

Eiköhän tämä tästä. Ainakaan ei enää sada. Tai ainaskaan yhtä paljon kuin eilen xD

t. Blondi

tiistai 18. marraskuuta 2008

Niin ja hiusten väri oli mikä?

Tosiaan, eräs nimeltä mainitsematon henkilö höpötteli täällä onnellisesti kaksi tuntia ennen kuin huomasi, että eräs elintärkeä ohjelma ei ollut päällä... Tarkoittaa siis sitä, että päätoimittaja piti tänään lähetystä ainoastaan itselleen. Tiedän, häpeän ja katoan määrittelemättömäksi ajaksi pois...

Huomenna siis kuullaan aiemmassa blogissa lupaamiani asioita ja tietysti kulttuuri. Voi muna suoraan sanoen!

t. Tomaatin värinen päätoimittaja

Vasurit valloittavat tiistai -päivän

Jotta tiistai ei tämän Suomen ja alkavan talven ainaisen pimeyden keskellä menisi aivan tylsäksi, niin RadioKoossa kaikki käännetään tänään nurinkurin!

Puhumme nyt tietysti vasenkätisistä, joita on koko maailman väestöstä kymmenen prosentin verran. RadioKoo aikoo selvittää onko vasenkätisyys todellakin Saatanasta (!?) ja millaisia ongelmia vasenkätinen saattaa kohdata arjen askareissa.

Eipä toki kannata unohtaa myöskään hyvää musiikkia ja tiistain kulttuuria, jossa tänään arvostelussa Alex Haleyn Juuret.

t . Vasenkätinen päätoimittaja:)

maanantai 17. marraskuuta 2008

Se on jälleen maanantai

Niinpä niin, nuo viikonloput tuntuvat menevän vähän turhankin vikkelään. Mutta mitäs siinä, seuraava jo häämöttää:)

Tänään RadioKoossa luvassa maanantain sillisalaattia. Keskustellaan mm. infrapunasaunasta ja pohdiskellaan tosi syvällisiä Idolsista. Että sillä viisiin.

t. Ann-Christine

torstai 13. marraskuuta 2008

Tänään RadioKoossa suoranaista tykitystä kolmen tunnin ajan!

Tänään on vuorossa ensimmäistä kertaa RadioKoon historiassa kolmen tunnin lähetys! Ensiksi kuulemma Johanin ja Gerbin tanssipläjäyksen, jonka jälkeen siirrymme hieman raskaampaan musiikkiin Riitasoinnun merkeissä. Lopputunnin aikana kuulemme uutiset ja viikon uutuusbiisin. Jiihaa!

terkuin, hyperventiloiva Anki

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

On niin pimiää...

Aamulla päätoimittaja ei meinannut edes löytää töihin, kun oli niin kertakaikkisen pimeää. Mutta toivon mukaan pimeä meno ei jatku lähetyksessä. xD

Keskiviikon teemana on tällä kertaa maahanmuuttajat. Painavaa asiaa siis luvassa, mutta toki päätoimittajan "pettämättömällä" huumorintajulla höystettynä. Eikä suinkaan sovi unohtaa myöskään menovinkkejä. Tiivis ja kattava paketti luvassa siis tälle päivälle.

terkuin, Ann-Christine

maanantai 10. marraskuuta 2008

Voihan maanantai!

Jos asia olisi päätoimittajasta kiinni, niin maantait kiellettäisiin lailla. Eikö siinä kaikkien viikko alkaisi huomattavasti paremmin?;)

Tämänpäiväisessä lähetyksessä on luvassa varsinaista sillisalaattia. Puhutaan Obamasta, Suomen jääkiekko ottamuksista ym. mukavasta.

t. Anki

torstai 6. marraskuuta 2008

Tanssimusiikkia ja kunnon helan går meininkiä!

Vaihtarit Johan ja Gerb ovat palanneet studioon uuden tanssimusiikkisetin kera. Tänään kuunnellaan mm. Deadmau5ia, josta kuva vieressä.

Hyvin tanssittavaa meininkiä siis luvassa. Teknisesti viat piinaavat edelleen poikien ohjelmaa, mutta se ei ole meininkiä hidastunut!


Tänään vietetään myös ruotsalaisuuden päivää, joten också program på svenska! Hih. Tänään paljastetaan myös uusimman kilpailun voittaja!

Pysy siis kuulolla!

terkuin, Anki

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

RadioKoo goes English!

Tänään päätoimittaja solkkaa ihan kv-viikon kunniaksi englantia lähetyksen aikana! Tiedetään, kyllä tässä jo paineet alkaa kerääntyä;)

Lähetyksessä keskustellaan mm. USAn vaaleista ja vieraiden kielien puhumisen vaikeudesta. Haastattelussa myös kv-toimistosta Päivi Kulmala. Ja tietysti paljon hyvää musiikkia.

Tänään on myös viimeinen mahdollinen päivä osallistua kilpailuun. Jos et vielä siis ole ilmaissut mielipidettäsi, kannattaa se tehdä nyt, jottei palkinnot mene sivu suun!

terkuin, Ann-Christine

tiistai 4. marraskuuta 2008

Kahen kilon siika.

Irma ja Mirkku tiistai aamussa. Ajankohtaista. Jos ette tienneet, jossain on meneillään jotku presidentin vaalit ja BB kilpailijat ovat kunnostautuneet yleistietotestissä, loistavin tuloksin...SIIIS!!1

np. Ari Koivunen - Tears Keep Falling

maanantai 3. marraskuuta 2008

Kansainvälinen maanantai

Oh yeah, se on jälleen maantai ja kaiken kukkuraksi marraskuu! Eikä tee yhtään heikkoa. Samkissa vietetään tällä viikolla kansainvälistä viikkoa ja myös RadioKoossa on aiheeseen liittyen paljon ohjelmaa pitkin viikkoa.

Tänään keskustellaan yleisesti kansainvälisyydestä ja haastattelussa on myös vaihdossa ollut viestinnän opiskelija Laura Aimola. Studiossa tänään vaikuttaa allekirjoittanut sekä Hanne pitämässä päätoimittajaa järjestyksessä. Näin meillä:)

Muistathan pysyä kuulolla!

terkuin, Anki

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Teempäivässä keskustellaan tulevaisuudesta

"Aurinko paista ja vettä sataa, taitaa tulla kesä!" No, jos ei kuiteskaan. Kyllä nämä ihmeelliset säät alkavat jo riittää, pakkasukko saisi herätä kesähorroksestaan ja alkaa taikoa lunta:) Mutta se säästä, tänään RadioKoossa on teemapäivä!

Teemapäivän aiheena on tulevaisuus. Lähetyksessä on luvassa reportaasia viime viikon Studia -messuilta sekä haastattelussa Samkista hiljaittain valmistuneen opiskelijan tuntoja. Lähetyksessä kuullaan myös menovinkit ja kulttuurissa Sauna -elokuvan arvostelu. Hyvin tiivis paketti, pysykää siis kuulolla!

terkkulein, Ann-Christine

P.S. Muistakaa osallistua myös kilpailuun!

tiistai 28. lokakuuta 2008

Tänään loikkaillaan

Moipsis ja hyvää tiistaita kaikille!

Tänään Sammakko järjestää Loikka -tapahtumaa Agoralla, joten varsinaista lähetystä ei tänään ole, mutta nauttikaa toki hyvästä musiikista! Huomenna pääpomottaja palaa jälleen ääneen aiheenaan tulevaisuus.

terkuin, Anki

maanantai 27. lokakuuta 2008

RadioKoo palaa syystauolta

Heipsan vaan kaikille!

RadioKoo palaa syystauolta entistä ehompana ja mikä on parempi tapa aloittaa kuin uusi kilpailu!

RadioKoon syksyn toinen kilpailu pyörähtää käyntiin maanantaina 27.11 ja voittajat paljastetaan kv-viikolla suorassa lähetyksessä. Tämän kertainen kilpailukysymys kuuluu seuraavasti: Mikä on paras ulkomaanmuistosi ja miksi? Parhaat vastaukset palkitaan ja vastauksia voi välittää sähköpostin, Facebookin tai Agoralla olevan vaaleanpunaisen laatikon kautta. Onnea kaikille kilpailijoille!

Kilpailuaika: 27.10-5.11

Palkinnot: 1.palkinto: Kahden hengen lahjakortti Cafe Soloon
2. palkinto: Kaksi vapaalippua PK:hon
3.palkinto: Kaksi vapaalippua Kinoon

Terkuin, Ann-Christine

torstai 16. lokakuuta 2008

Torstain räjäyttää Riitasointu

RadioKoo palaa entistä ehompana päivän tauon jälkeen. Luvassa on paljon kinttua vipattavaa musiikkia, menovinkit ja viikon uutuusbiisi, joka tulee tällä kertaa Il Divolta.

Lisäksi eetteriin palaa Riitasointu uuden juontajan kera. Tästä lähien Riitasointua kuullaankiin RadioKoon torstain lähetyksen jälkimmäisenä tuntina.

RadioKoo toivottaa kaikille oikein hyvää syyslomaa!

terkuin, pääpomottaja Ann-Christine

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Tänään ei lähtetystä

Tänään ei ole lähetystä Sammakon vaalipaneelin takia, joka pidetään Agoralla. Huomenna taas normaaliin tapaan.

tekuin, Anki

tiistai 14. lokakuuta 2008

Toivetiistai

Tämänpäiväiseen lähetykseen on saanut esittää biisitoiveita. Toivelistalta löytyi mm. Poets of the fallia, Jenni Vartiaista ja Blue Foundationia. Eräs tekniikan pojista pyysi Kate Perryä ja tyttöjen pussaamislaulua sen takia, että se aiheuttaisi varman joukkopaon Agoralta:) Toivotaan kuitenkaan, että näin ei käy.

Lisäksi kulttuurissa arvostelussa elokuva Eagle Eye. Huomenna vietetään teemapäivässä nuukuuspäivää.

Päätoimittajan palli on lisäksi auki kevättä varten, joten jos olet harjoittelupaikkaa vailla, ottakaa yhteyttä!:)

Terkuin, Anki

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

RadioKoo hakee uutta päätoimittajaa!

RadioKoo hakee uutta päätoimittajaa kevät lukukautta varten. Harjoittelupaikkaa voi hakea kuka tahansa SAMKin opiskelija. Aikaisempi radiokokemus ei ole edellytys, mutta se luetaan eduksi.

Päätoimittajiin tehtäviin kuuluu RadioKoon arjen pyörittäminen, toimittajien ohjaaminen, radion edustaminen erilaisissa tilaisuuksissa sekä lähetysten vetäminen.

Jos tunnet olevasi sanavalmis, orgasointi- ja yhteityökykyinen ja valmis monenlaisiin haasteisiin, saatat olla juuri etsimämme henkilö.

Harjoittelu kestää viisi kuukautta, joista kolme on palkallista.

Hakemukset voi lähettää 1.11.2008 klo 16:een mennessä Marika Pöyrille osoitteeseen marika.poyri@samk.fi .

Teemapäivää pukkaa

Tumppujen ja pipojen keskeltä RadioKoo toivottaa oikein hyvää keskiviikkoaamua!:)

Keskiviikon teemapäivässä pureudutaan hieman ennakkoon perjantain 10. päivän suomalaisen kirjallisuuden päivään. Luvassa myös viikon menovinkit.

Ja ensi viikon tiistain lähetykseen otetaan vastaan biisitoiveita! Toiveita voi lähettää RadioKoon sähköpostiin radiokoo@samk.fi tai nassubookkiin.

Huomenna Koon entinen päätoimittaja Eva-Maria astuu puikkoihin ja luvassa on varmasti hikeä nostattavia aiheita. Nykyinen päätoimittaja toivottaa siis jo tässä vaiheessa hyvät viikonloput! Muistakaa pukeutua lämpimästi, hyyyrrrrr.

Terkuin, Anki

torstai 2. lokakuuta 2008

Kilpailu ratkennut!

Tänään ratkaistiin RadioKoon syksyn ensimmäisen kilpailun voittaja. Voittajaksi valikoitui Eeva Syrjälä. Hänen vastauksensa kuului seuraavasti:

"Paras tapa parantaa syysmasennus on yhteishengenkohotus. Esimerkiksi illanvietot isolla porukalla, tilkka viiniä ja puheensorina. Johan maailma hymyilee."

Onnea voittajalle! Ensi viikolla luvassa uudet kujeet, ohjelmaa penkkiurheilusta ja matkailusta. Kulttuurissa arvostelussa Rasmuksen uusin levy Black Roses.

Terkuin, Ann-Christine


keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Pikkulauntai on jälleen täällä

Tänään vietetään radiossa teemapäivää ja aiheena on riippuvuudet. Niin positiiviset kuin huonotkin. Luvassa myös viikon menovinkit.

Ja studiossa päätoimittajan lisäksi Hanne, joka astuu remmiin ensimmäistä kertaa. Hubaa!

tiistai 30. syyskuuta 2008

Nollatiistai

Kyllä taas päätoimittajan housuissa tutisi, kun astui tänään ovesta ulos! Nolla astetta meni sitten rikki, pakko kai se on myöntää, että syksy on täällä.

Tämänpäiväisessä lähetyksessä uutiset, kulttuurissa Metallican uuden levyn arvostelu ja paljon paljon musiikkia:)

Terkuin,
Ann-Christine

perjantai 26. syyskuuta 2008

Koht on viikonloppu:)

Heipä hei vain kaikille,
tänään RadioKoon ylimääräinen lähetys, koska maanantaina ihmeteltiin tekniikan poikien kanssa koneita. Luvasssa juttua syksystä, onhan tällä viikolla ollut niin hieno sää!

RadioKoo löytyy nyt myös nassubookista, joten siellä kannattaa käydä klikkaamassa itsensä RadioKoon ystäväksi. Sinne voi jättää biisitoiveita ja palautetta tai muuten vaan jutustella meikäläisen kanssa, heh heh.

Ensiviikolla luvassa kansainvälistä ohjelmaa, hollantilaiset vaihtarit aloittavat oman tanssimusiikkiohjelmansa! Keskiviikkona on tuttuun tapaan teemapäivä ja kulttuurissa arvostelussa Metallican uusi levy. Eli kannattaa taas pysyä kuulolla:)

Terkuin, Anki-Manki

P.S. Muistattehan osallistua myös kilpailuun!

tiistai 23. syyskuuta 2008

Huomenna

Huomenna keskiviikkona 24.9 ei ole lähetystä kunnioittaaksemme Kauhajoen ampumistapauksen uhreja.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Taas uusi viikko:)

Tämän viikon maanantai on alkanu hieman höyryisissä merkeissä, jopa päätoimittajalla oli vaikeuksia löytää töihin näkölasien ollessa huurteiset.

Tänään ei ole lähetystä, kun koneita vaihdetaan. Mutta perjantaina on luvassa exstra-huba lähetys:)

Ja muistakaa kaikki myös osallistua RadioKoon kauden ensimmäiseen kilpailuun. Huomenna kuulostellaan!

Terkuin,
Ann-Christine

perjantai 19. syyskuuta 2008

Halleeluja!

Nyt näyttäisi siltä, että RadioKoo saa vihdoin kauan odotetut uudet koneensa. Tämä tulee toivottavasti näkymään lähetysten parempana laatuna ja toivon mukaan ikävät katkokset musiikissa jäävät myös historiaan, jipii!

Lisäksi RadioKoon sivuja muokataan pikkuhiljaa lopulliseen muotoonsa, joten kannattaa olla silmätarkkana!

Maanantaina alkaa myös RadioKoon lukuvuoden ensimmäinen kilpailu, joten jos halajatte vapaalippuja Kinoon tai Punaiseen Kukkoon, niin kannattaa ehdottomasti käydä jättämässä vastauslappu Agoralla sijaitsevaan vastauslaatikkoon. Parhaat perustelut luetaan radiossa.

Tässä hissukseen päätoimittaja alkaa vetäytyä myös viikonlopun viettoon. Ja mikä parempi tapa olisi aloittaa viikonloppu kuin Hunksien showlla Vaakunassa xD Siellä nähdään!

Erittäin onnellinen päätoimittaja,
Anki

maanantai 15. syyskuuta 2008

Voi sähkökatkoksien sähkökatkos...

Tänään oli Agora harvinaisen hiljainen, kun sähkökatkos oli sekoittanut ei vain radion koneet vaan myös muiden koneet. Sniiiiiiif.... Ei pääse päätoimittaja purkamaan puheripuliaan mihinkään. Pitää varmaan puhua sitten vain omille kasveille, surullista mutta totta. Toivottavasti huomenna paremmalla onnella.

Lannistunut päätoimittaja, Ann-Christine

torstai 11. syyskuuta 2008

Toooorsdagia vaan kaikille!

Tänään höpöteltiin Eva-Marian kanssa erittäin ajankohtaisista asioista, kuten kuvermaattoreista ja muista maata mullistavista asioista.

Nyt lähetyksiä pääsee myös ihan aikuusti oikeesti kuuntelemaan myös jälkeenpäin netistä. Toistaiseksi arkistossa kevät 2008 alla. Me edetään hitaasti, mutta varmasti!:)

Huomenna ei lähetystä, mutta kaikki suuntamaan räpylöineen kohti Pop450 -konserttia. Siellä meikäläisenkin saattaa nähdä heilumassa mikki kourassa.

Erittäin viihtyisää ja toivottavasti myös juhlantäyteistä viikonloppua. Se on moro! Päätoimittaja laittaa aivonsa vähäksi aikaan narikkaan (ihan kun ne ei ois siellä muutenkin koko ajan...).

tiistai 9. syyskuuta 2008

Pipariks män!

Ne rakkaat kuuntelijat, jotka tänään kuuntelivat RadioKoota saattoivat huomata jonkinnäköisen "pienimuotoisen" katkoksen lähetyksessä. Näin tässä käy, kun pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Suomeksi koneet siis päättivät lopettaa toimintansa, kun päätoimittaja yritti ahkerasti opiskella pakollisella englannin kurssilla. No, tästä ei voi mennä kuin ylöspäin.

Syvä huokaus,
Anki

torstai 4. syyskuuta 2008

Nyt lapsukaiset, nyt!

Vihdoin päästään kuulemaan RadioKoon lähetyksiä myös netistä, kun blondi löysi reiäin mihin yksi piuha pistettiin. Ylistys sille ja omille harvoille ja harmaille aivosoluilleni!

Eka viikko on mennyt hieman sähläten, mutta kyllä luulen, että tästä vielä hyvä tulee:) Ensi viikolla on luvassa palaveri vanhojen toimittajien kanssa, joten kohta aletaan kuulla muutakin kuin allekirjoittaneen ääntä toosasta. Se on erittäin mukavaa.

Tänään lähetyksessä puhutaan huiseista eilisen Pop450 -promobileistä ja viikon ajankohtaisista asioista, kuten BB-talon seksisekoilusta. Että sillain. Kentin tahdeissa lopettelen "Kärleken väntar..."

terkkulein, Ann-Christine

maanantai 1. syyskuuta 2008

Nysse alko!

Eli tänään tosiaan tuli ensimmäinen lähetys sitten ulos ja kaikenlaista mukavaa tuon Eva-Marian kanssa tulikin jutusteltua:) Teknisten ongelmien takia (kuinkas muutenkaan) lähetystä ei kuitenkaan voi valitettavasti kuunnella netistä. Mutta kyllä tää tästä lähtee lutviintuu, eiku eteenpäin!

terkuin helpottunut Ann-Christine

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Uusi päätoimittaja valtaa studion

Heippa vaan kaikilla!

On taas tullut se aika, kun uusi päätoimittaja astuu remmiin ja pistä koko studion hyrskyn myrskyn;) Joillekin saatan olla entuudestaan jo tuttu radion aikaisemmilta vuosilta ja niille joille en, on kohta luvassa webbisaitille tietoa allekirjoittaneesta.

Lähetyksiä alkaa pukata ulos eeteristä 1.9 ja äänessä tullaan toivon mukaan vanhojen toimittajien lisäksi kuulemaan myös uusia toimittajia. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita!

Mutta ennen kuin lähetyksiä saadaan ulos pitäisi varmaan yrittää saada laitteet toimimaan xD Kaikki sähköiset laitteet, kun tunnetusti inhoavat meikäläistä. Mutta jatkan järkyttävän piuhaläjän keskellä ja jos hyvin käy niin meikäläisen suloääni kajahtaa Agoralla maanantaina ulos kymmenen reikä reikä.

terkuin, Ann-Christine

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Syksyä kohti

Heipsan!

Lomat alkavat olla kohta lusittu ja lujaa vauhtia mennään taas opiskelun aloitusta kohti. RadioKoossa tapahtuu jälleen päätoimittajan vaihdos, mutta uusi päätoimittaja esittäytyköön itse, kun on sen aika. :)

Itse muistutan vanhoja radiokoolaisia, että tervetuloa jatkamaan hommissa tänä syksynä. :) Uusille, radiohommista vähänkin kiinnostuneille sanon, että rohkeasti vain ottamaan selvää tästä ja kokeilemaan, mitä kaikkea kampusradiossamme voi tehdä. :) Mitään aikaisempaa radiokokemusta ei vaadita.


Nauttikaahan viimeisistä lomaviikoista ja palataan asiaan koulun alettua. :)

Terkuin,

Eva-Maria

tiistai 6. toukokuuta 2008

Tiistaita!

Huomenia kuuntelijoille! :) Eva-Maria taasen studiossa, mutta ei hätää, ei se meinaa puhua paljon. :P Kauheen kivoja biisejä ja musiikin lisäksi matkailijoiden tarinoita moottorikelkkailusta ja hevosmatkailusta. Näillä mennään tää päivä, kattellaan huomenna lisää. :)

Juurikin nyt soi:

Sturm und Drang - Indian

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Toukokuun eka maanantai, vielä ei lomailla, nih!

Maanantaisessa lähetyksessä äänessä ovat Eva-Maria ja Katariina. Puhetta kesästä ja muutenkin ajankohtaisista aiheista. Ja mahtuu sitä musiikkiakin johonkin väliin. :D

keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Vappuaaton erikoislähetys!

Pikkulauantaiseuran Jenni vetää viimeisen lähetyksensä Radio Koon leivissä, ole siis kuulolla!

Erikoislähetyksessä uusi sarja PLS Investigates tutustuttaa kuulijat nettipornoon, lisäksi kuullaan parhaita paloja aikaisemmista Pikkulauantaiseuran lähetyksistä. Ja paljon hyvää musiikkia tietenkin (kun Olli ja Pete eivät ole sotkemassa Jennin soittolistaa..)!

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Ingenjöörs.

Insinöörejä näin vappenin kunniaksi lähetyksessä, Kalle, Mikko ja Jari.

Hirveen kiva juttu.

pian soi Teräsbetoni - Missä miehet ratsastaa

maanantai 28. huhtikuuta 2008

Vappuviikko, hilirimpsis!

Apuaapuaapuaaa kiire kiire. Ja Vappuakin pitäs ehtiä tällä viikolla juhlistaa. Kun kunnon opiskelijoita kerta tietty ollaan.

Allekirjoittaneen löytänee silliaamiaisen äärestä.

Radioryhmäläisiä jälleen täällä lähetyksessä just NYT.

np. The Hives - Main Offender

perjantai 25. huhtikuuta 2008

On viiiikonloppu eessä taas

Näin perjantaiseen tapaan vuorossa Riitasointu ja Aleksi ja joku Mari.
Omistamme tämän lähetyksen mainiolle suomalaiselle dubbaus-ryhmälle, Agapio Racing Teamille! go-go.

Kyllä Koossa on sitten niin mukavaa ja reilua olla töissä.
KUKA TEIPPAS MINU TOSSUN KATTOO!??+ HEI POJAT, POJAT PERKEETTI!!1

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Ohojelmaa

Tällä viikolla RadioKoon lähetyksis esim. seuraavii henkilöit kuulkaas:

Maanantai: Eeva-Maria ja Lauri
Tiistai: Mia ja Tero
Keskiviikko: Pikkulauantaiseura
Torstai: Janina, Santeri ja Johanna
Perjantai: Riitasointu

Oha siinä, sitte, ohjelmaa kerrakseen niin!

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Perrrrjantai

Mari ypöyksin lähetyksessä, Aleksi on retkellä.

Ensi viikon aikataulua tulossa myöhemmin. On meinaan aamuihin ohjelmaa.

np. The Fashion - Like Knives

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Vuosikymmenten levyraati!

Aivan mahtavaa!
Mari saa keskiviikkona seurakseen Pikkulauantaiseuran, eli Jennin, Ollin ja Petterin. Yhdessä he pyörittelevät klassikolevyjä 1970-luvulta 2000-luvulle asti.
Kuuntele minkä vuosikymmenen biisit pärjäävät parhaiten ja kenet heitetään ulos studiosta huonojen biisivalintojen takia (Mari!).

Tänään on tiistai, terve

Ulkona ei ole enää lunta. Kevät tulee siis.

Tänään lähetyksessä noin klo 10:30 erään haastattelijan jututettavana Noora Tommila. Huomenna pistämme ehkä ilmoille levyraadin.
Kuuntele, niin tiedät enemmän.

Lähetyksen alkuun soi kohta:
Damn Seagulls - Dirty Soul Radio

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Luuks laik äksöön!1

Tääl on ilmeisesti viimene puhdeviestinnän ryhmä studiossa tänään, hööh. Ja sen jälkeinen jämä tunti kuulukoot Pikkulauantaiseuralle.

Poikain aiheena ekalla tunnilla 10 toimintaleffaa! Juu neim it laik äksööön.

Muistakaapas, kuulkaapas, että tänään on Glow Prom 08 PK:ssa, että kaikki vaan sinne. RadioKoo:kin edustaa vahvasti siellä. Tunnista toimittaja, saat tikkarin.

- Irmis

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Maanantai, voe hyväne aika

Heippa!

Se on maanantai ja studiossa Mari ja Eva-Maria. Laiskistuneet opiskelijat puhuvat viikonlopun telkkarihuipuista, koska se on vaan niin jännää. On Kanki-Kaikkosta ja Huippumallia haussa.

Maanantai ei nähtävästi ole kummankaan studiossa jaarittelevan toimittajan vahva päivä, koska juttujen taso on.töks.melko.töks.kauheeta.töks. Osataan tää homma. Tästä on suunta vain ylös.


Terkkuja,

Eva-Maria

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Normi päivä

Voin kertoa. Hitsin kiva perjantai. Aleksilla oli paljon asiaa ja allekirjoittanut oli harvinaisen pirteänä, hyvin skarpattu.
Linkki nauhoitettuihin lähetyksiin löytyy oikealta linkkivinkeistä.

np. Sara - Vielä muodostan varjoni

Quote of the day:
"NORMI PÄIVÄ."

torstai 3. huhtikuuta 2008

Riitasointu.

Riitasointu pitkästä aikaa jälleen huomenna perjantaina 4.4. klo 11:00-12:00!

Aleksi puhuu varmaan viiksistä ja Mari ankkuritatskoista. Tai ehkä jostain muusta. Palaamme huomenna aiheeseen.

np. Katy Perry - I Kissed A Girl

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Pikkulauantaiseuran romanttinen keskiviikko

Pikkulauantaiseura on rakkauden asialla hei!

Romantiikkaa henkivän lähetyksen aiheina pohditaan muun muassa ihmisen suhdetta lähimmäiseensä, puutarhakalusteisiin ja pussieläimiin.

Jenni, Olli ja Pete omistavat myös kolmen biisin Barry White-potpurin Kanervan Ilkalle! Kolme biisiä BARRYA! \o/

Mutta miks ne soittaa myös Paula Koivuniemeä ja Lauri Tähkää?

tiistai 1. huhtikuuta 2008

APRILLIPÄIVÄ HEI MORJES

Hirveen kiva, se on aprillia aprillia. Studiossa Jenni, Karo ja Jemiina. Aiheena just Hikipedia.

Radios pian np. In Flames- Trigger

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Ens viikolla

Tääl mä oon taas ja vähä tällee et tiiätte hei, niin ensi viikon aikataulua. Päivitän tätä sitä mukaan kun varmistuu esim. ketkä on millonki tulossa tekee soittolistaa:

- Maanantaina Veera ja Päivi lähetyksessä 10-11:00
- Tiistaina puheviestintäläisiä 10:00-11:00, vissiin? Huom. Aprillipäivä. Ketkä kaikki haluaa lähetykseen!?
- Keskiviikkona PLS 10:00-12:00
- Torstaina puheviestintäläisiä 10:00-11:00
- Perjantaina Riitasointu 11:00-12:00

Hoitelen itse keskiviikko päivän aikana samalla koko päivän kestävää Tekpon tuutori-koulutusta ja olen HAMMASLÄÄKÄRISSÄ tiistaina JA torstaina 13:30->. Joo, eikä se suu tuu siltikää vielä kuntoon. Joo, syökää vaan koko ajan karkkia.

np. Teräsbetoni - Missä miehet ratsastaa !!

- \m/ari

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Kohti kevättä kuumeessa

Tarkoitus on, että yritän huomenna tulla radiolle, viimeistään ylihuomenna. Emmää ny koko viikkoo voi jaksaa olla pois. Hiihdin vissiin liikaa lomalla, kunto petti.

Soitelkaa toki 040 578 0393, jos jotain mitä vain asiaa!

Näin pääsiäisen jälkitunnelmissa vielä vähä k-k-k-kaneja...

torstai 20. maaliskuuta 2008

TUOMIOPÄIVÄ

Hitsi ku just ei sattunu koneelta löytyy Speedyä ja Sakua ja Tuomiopäivää. Onhan Jeren kiirastorstai.

Kohta Pikkulauantaiseuran pikku pääsiäispiristys, jonka MUAH leikkasin Jennin, Ollin ja Peten eilisestä lähetyksestä. Mitäs jätitte mut editoimaan.

Päikin munatesti sen jälkeen. Ku tää pääsiäinen kerta on.

LOL.

radio np. The Sounds - Ego

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Pikkulauantaiseura <3 Ilkka K.

Pikkulauantaiseura studiossa totta tosiaan joo. Huom. Ilkka Kanerva on semmonen veijari että!

Huomenna on Jeren kiirastorstai! Kuinka jännää. Voin kertoo, että saatan muutaman sanasen aiheeseen liittyen laukoa.

Tapahtumahorisontin filmifestari spesiaali tulee myös huomenna 11:00-12:00.

Suora lähetyshän kuuluu esim. just nyt osoitteessa: http://www.bit.spt.fi/asp/kotvanen/kotvanen.asp?MediaPage=2&Operation=ProgramInfo&Media=Radio&CounterID=0

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Lähetys menossa...

Aleksi ja Riitasointu. Puhutaan täs justiisa kuulkaas tatuoinneista hiukkasen. Voisin haluta ankkurin. Aleksilla on visioita, jotka on vielä työn alla. Aleksi on liberaali.

Sit perään Jaakon ja Heikin Tapahtumahorisontti. Jaakko on ollu vallan Tamperkeleellä filmi festivaaliloilla. Jaakko ja Heikki on semmosia elokuvapoikia kuulkaas!

Radios np. Fér Paress - Panic Disorder

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Keinonen lavalle

Hirmu kiva, kun on tällä viikolla ollut paljon kaikkia ihmisiä lähetyksissä.
Puheviestinnän ryhmäläisiä kuullaan nyt tiistai ja torstai aamuissa 10:00-11:00.
Pikkulauantaiseura jatkaa keskiviikkojen viihdyttämistä kahden tunnin lähetyksellä 10:00-12:00.

Btw, huomenna torstaina on sit Stam1na Kinossa, et ehkä RadioKookin saattaa kuulkaas kipaleen jos toisen Stam1nan pojilta soitella, niin totta tosiaan joo.

Voin kertoo, että tuli persiin alla se on mentävä, ku ei muute ehi mittää. Pahinta on, kun pyydetään esim. kirjoittamaan jotain, niin tietysti suostun, koska en osaa sanoa ei, vaikka aikaa on vaa jotai sekuntti. Puuh. Mut nukkuminen on kyl mielestäni yliarvostettua puuhaa.

Taidan kyllä tästä kohta lähtee terottaa miekkaani, metallisoturi valmistautuu, kiitos euroviisut, aitaa kaatuu.

np. Kiuas - Warrior Soul

- Marssi

maanantai 25. helmikuuta 2008

Mikä tää tää on tää RadioKoo

Nimi vaihtu, nimi vaihtu, isi isiiii nimi on vaihdettu nyt! Heippa Kotvanen, moro RadioKoo.

Uusimmat tunnarit oli käytössä käytännössä tänään ja nehän kuulosti hyvälle, minun mielestä. Tiettävästi muiden mielipiteitä ei vielä liieemmin ole kantautunut radion korviin, mutta vastarintaa ei tietenkään sallita. Muistin jopa puhua RadioKoosta koko lähetyksen ajan, ainakin melkein.

Teemu Selänne on mun uusin idoli, siis urheilussa. Hattutemppu miehii edelleen. Kimi"Kimiiii"Räikkönen ja Jere"Jertsukka"Karalahti ei jotenki oikeen nyt tue tätä mun hiihtourhelijan imagooo...

np. Roisin Murphy - Night Of The Dancing Flame

"Koolla on väliä."
nimim. 153cm.

tiistai 19. helmikuuta 2008

Hei hou lets kou!1

RadioKoo:n uudet tunnarit eli jinglet on valmiina ja logo. Nettisivujen valmistumista odotellessa, tänään pääsee lomailee. Ai kauhee, ulkona on ihan kevät. Hirmu kiva juttu.

Justiisa joo. Oon sit pian Pieksämmäellä hiihtää, et nähää mestoil houmiiz!

np. The Sounds - Hit Me!

Quote of the day:
"Ai kauhee!"

- Marmar

perjantai 15. helmikuuta 2008

"...mutta mäkisukset kunhan alle saa!"

Viime viikko oli siis ihan vallan villi ohjelmiston osalta. Olli ja Jenni oli lähetyksissä oikein urakalla ja tiistaina vetästiin joku historiallinen levyraati.
Tekun puolen radiokurssilta Veera ja Päivi teki ystävänpäivän hääspesiaalin, johon on sit luvassa myös noin tunnin jatko-osa.
Ja ihan uutta ohjelma kuultiin torstaina, kun Jaakko ja Heikki starttasivat Tapahtumahorisontin.
Matkailun opiskelijat kävivät ahkerasti studiolla nauhoittelemassa omia pätkiään.

Ensi viikolla on sitten hiihtoloma, joten radiokaan ei tuota lähetyksiä. Itsehän harvemmin lomailen, siispä pidän huikean kolmen päivän loman. Aion myös hiihtää tietty. Olenhan sporttisin ihminen ikinä.

Aion pitää myös kesäloman, pitkän sellaisen, koska en ole muistaakseni hakenut yhtään mihinkään kesätöihin. Suunniteltiin tosin Riinan kanssa jos haettas Lego tai Disneylandiin töihi, mutta huom. me siis vaan suunniteltiin. Sitä paitsi, Tuskaan tulee Slayeri ja Provinssiin Soundsi, joten mitä sitä suotta töissä hikoilemaan, kun on festareita!

np. Matti Nykänen - Vain mäkimies voi tietää sen

- Make

maanantai 4. helmikuuta 2008

Mainio maanantai

Alotettiin tänään Jennin kanssa lähetys puoli tuntia myöhässä, yhden semmoisen pikkujutun takia, hyst.

Joten mennään asioihin jotka suijuivat tänään: Jenni viimeisteli logoa. Santerin tekemät tunnarit kuulostavat jo lähes valmiille. Teemun, Samin ja Juha-Tapion tekemät nettisivut ovat melkein käyttövalmiit, kunhan saadaan viimeisteltyä, joten tekemistä toki vielä on. Loistavaa!

Ja radion uusi päätoimittajahaku syksyksi 2008 muuten käynnistyi myös tänään.

Kotvasen sivuilla on äänestys, jossa saa valita haluaako et soitetaanko torstaina 7.2 eniten Iron Maidenia vai Ari Koivusta. Suuret kävimäärät ovat saaneet minut ymmälleni, kuulijoiden aktiivisuus yllätti ja tilanne on harvinaisen jännittävä. Meideni johtaa kolmella äänellä. Siis kaikilla niillä kolmella äänellä, jotka koko äänestyksessä on yhteensä annettu.

Eihä siinä, soitan vissii truupperin sooloo sit ripiitil.

np. Leverage - Shadow In The Rain

Quote of the day:
"Käynnistä uuvelleen, tarkista johot..."

- Irma

tiistai 29. tammikuuta 2008

Totta tosiaan joo.

Tänään oli kummallinen päivä. Aamulla myöhästyin linkistä, mikä nyt ei ole yllättävää, mutta se on, etten ole oikeastaan myöhästynyt pitkään aikaan. Lähetys katkesi kesken kaiken, kun kone tilttasi ja iltapäivällä tuntui töitä tulevan jostain koko ajan lisää. Päivän kruunasi perus positiivinen "radio o iha hanurista"-palaute. Ahersin töissä suunnilleen aamu yhdeksästä ilta seitsemään. Eihä siinä, eiku vaa.
Kävin sentään syömässä ja kahvilla, toisin kuin eilen, kun unohdin pitää kahvitauotkin.

np. Billy Talent - River Below

Quote of the day:
"Tässä nyt on ollu vähän kaikenlaista..."

- Työmyyrä Mari

torstai 24. tammikuuta 2008

Mä oon duunis töissä

Hurjan paljon töitä ja se on hirmu kivaa! Kun on monessa mukana, on monessa mukana.

Töissä on ollu ihanan monipuolista. Tällä viikolla olen saanut käydä kertomassa eri ryhmien opiskelijoille Kotvasen toiminnasta, lähetyksien tekemisestä, äänenkäytöstä jne. Se on vallan mukavaa vastapainoa yksinään tehdyille lähetyksille.
Joitakin asioita en vielä ihan hallitse, liittyen lähinnä radion oheistyöhön, onneksi Eva-Maria puuhastelee paljon radiolla, ja on siinä sivussa apuna ja muistuttamassa mitä pitikään tehdä.

Niin, radion nimi on vielä Kotvanen. Radio Koo nimi yritetään ottaa lopullisesti käyttöön helmikuun alussa, vähintään sen aikana.
Valitettavasti uusien nettisivujen tekemisen ja käyttöön oton kanssa ilmeni ongelmia, joille on opiskelijatasolla vaikea tehdä mitään. Mutta ideoita on ja itsehän muistaakseni opiskelen IT-insinööriksi, että eikös minun pitäisi tietää näistä asioista...LOL.
Jos ei muuta, niin uusi logo ja tunnarit ovat viimeistelyä vaille valmiita. Joten niillä päästään loistavasti alkuun.

np. Jesse - Hanaa

Quote of the day:
"Totta tosiaan joo, kun mä painan duunii, aitaa kaatuu."

- Make

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Eka viikko, eihä siinä

Viikko meni todella nopeasti. Touhusin kaikenlaista ja pääosin opin tekemään asioita paremmin ja käytännöllisemmin. Minun tulee muistaa, että teen töitä opiskelijoiden kanssa, joilla on kaikilla miljoona muuta asiaa meneillään ja kiire. Kaikilla ei ole aikaa hyöriä radiolla tekemässä juttuja ja haastatteluja ja kaikkea mahdollista, kuten minulla nyt. Aika yksinäistä työtä loppupeleissä.

Kalenteri kevään osalta alkaa pikkuhiljaa täyttyä ja itseasiassa, työhön sisältyy paljon yhteistyötä monien eri kurssien kanssa, mikä on mielestäni todella mielenkiintoista.

Hillitöntä on myös se, että kevään aikana ehkä taas vähän rikotaan tekumuuria ja tuodaan insinöörejä lähetykseen. Nimittäin, Tekpon puolella on tällä hetkellä menossa radiokursseja. Sinällään mielenkiintoista on nyt näin Tekupuolen loikkarina Lipon puolelle huomata, että vaikka ollaan samaa taloa ollaan ihan eri taloa.

Itse lähetyksistä omalta osaltani on parannettavaa:
- Minun tulee olla tarkempi äänentasojen suhteen
Muuta palautetta ei liiemmin ole tullut?

Omat huomiot:
- Kuulostan ajoittain tylsistyneelle
- Puhun välillä turhan nopeasti ja välillä turhan hitaasti
- Käytän liian paljon JA-sanaa
- Voisin olla tarkempi luettujen juttujen suhteen, asiavirheitä epähuomiossa auts

Näillä mennään,
Mar

perjantai 4. tammikuuta 2008

Mari=Päätoimittaja

Olen nyt päätoimittaja, siis minä, ihan itse. Töissä jo kolmatta päivää. Suoriuduin tänään onnistuneesti jopa pienoisesta testilähetyksestä, siis minä, ihan itse. Sinänsä liian helppo nakki insinöörille, kaikki koneet toimi, moitteetta.

Olen ehkä suunnilleen ymmärtänyt mitä minun tulee seuraavan viiden kuukauden aikana tehdä. Organisoida ja järjestellä ja pitää huolta asioista. Olen jo sopinut tapaamisia ja palavereita, jotka olen nohevana merkannut kalenteriin. On niitä ainakin kolme. Haluan huomauttaa, että asioiden organisointi ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani. Että tuota taitoa tulen ainakin opettelemaan päätoimittajan urani aikana.

Ensi viikolla sitten, alotetaan työt ihan tosissaan. Jännää!

- Mari Hänninen, päätoimittaja...LOL!!1