sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Eka viikko, eihä siinä

Viikko meni todella nopeasti. Touhusin kaikenlaista ja pääosin opin tekemään asioita paremmin ja käytännöllisemmin. Minun tulee muistaa, että teen töitä opiskelijoiden kanssa, joilla on kaikilla miljoona muuta asiaa meneillään ja kiire. Kaikilla ei ole aikaa hyöriä radiolla tekemässä juttuja ja haastatteluja ja kaikkea mahdollista, kuten minulla nyt. Aika yksinäistä työtä loppupeleissä.

Kalenteri kevään osalta alkaa pikkuhiljaa täyttyä ja itseasiassa, työhön sisältyy paljon yhteistyötä monien eri kurssien kanssa, mikä on mielestäni todella mielenkiintoista.

Hillitöntä on myös se, että kevään aikana ehkä taas vähän rikotaan tekumuuria ja tuodaan insinöörejä lähetykseen. Nimittäin, Tekpon puolella on tällä hetkellä menossa radiokursseja. Sinällään mielenkiintoista on nyt näin Tekupuolen loikkarina Lipon puolelle huomata, että vaikka ollaan samaa taloa ollaan ihan eri taloa.

Itse lähetyksistä omalta osaltani on parannettavaa:
- Minun tulee olla tarkempi äänentasojen suhteen
Muuta palautetta ei liiemmin ole tullut?

Omat huomiot:
- Kuulostan ajoittain tylsistyneelle
- Puhun välillä turhan nopeasti ja välillä turhan hitaasti
- Käytän liian paljon JA-sanaa
- Voisin olla tarkempi luettujen juttujen suhteen, asiavirheitä epähuomiossa auts

Näillä mennään,
Mar

1 kommentti:

Eva-Maria kirjoitti...

Noi äänentasot on kinkkinen juttu toisinaan. Useimmiten musta ainakin tuntui, että teet niiden kanssa mitä vaan, niin aina menee metsään. :D Heh, nauroin sun itsekritiikki-kohtaa... vai saako sille edes nauraa... *miets* Mut oli vaan niin hyvin kirjoitettu. :D Ex-päätoimittaja kuittaa.