perjantai 30. tammikuuta 2009

Musaperjantai pärähtää ilmoille klo 11!

Taitaa olla taas ihan hyvä asia, että mua ei näin perjantaina laiteta suoraan lähetyksen puhumaan. Nukuin tänään nimittäin 30min pommiin, mutta onneks kultainen poikakaverini heitti mut sitten töihin, niin ehdin kuitenkin ajoissa :)

Tänään perinteisesti perjantaiseen tapaan mahtavaa musiikkia kahden tunnin ajan klo 11-13.

Hyviä viikonloppuja vaan kaikille! :)

- Vaulis

torstai 29. tammikuuta 2009

RadioKoon torstaissa jutellaan Jusseista


Taas on torstai, ja RadioKoossa se tarkoittaa sitä, että lähetys on klo 10-13!

Tänään ohjelmistoon palaa myös Mikon luotsaama Riitasointu klo 12-13.

RadioKoon studiossa höpisee tänään taas Vaula, ja kerron tämän kevään Tanssii tähtien kanssa -kilpailijoista sekä Jussi-gaalasta, joka on ensi sunnuntaina.

- vaulis

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Keskiviikon lähetyksessä vaikka mitä mukavaa!


Tänään studiossa höpisee Vaula, ja mulla onkin paljon asiaa :) Jutellaan mm. viime vuoden luetuimmista kirjoista ja katsotuimmista tv-ohjelmista. Lisäksi kerron, ketkä ovat tänä vuonna ehdolla Emma-gaalassa.

- vaulis

tiistai 27. tammikuuta 2009

Tiistaita pukkaa

Tänään studiossa koittaa jutun pitää aisoissa Vaula.

Tänään kuullaan jonkinverran musiikkimaailman uutisia, sekä jo viime torstaina ensimmäisen kerran kuultu The Spirit-elokuvan arvostelu.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Voihan maanantai ja tonnikalapurkkien hyökkäys!

Tänään ei päätoimittajan aamu lähtenyt kyllä ollenkaan hyvin liikkeelle (hemmetin maanantait taas...). Ensin en millään jaksanut nousta sängystä, ja kun vihdoin pääsin tekemään aamupalaa (päätin tehdä tonnikalaleipiä mikrossa), niin avatessani tonnikalapurkkia sen aivan liian terävä reuna viilsi haavan mun peukkuu. Toisen käden peukkuun sain samaisessa puuhassa haavan viime viikolla. Tonnikalapurkit vihaa mua :/

Pääsin kuitenkin onnellisesti tänne studiolle valmistelemaan lähetystä.

Kaverikseni tänään studioon höpisemään saapuu Eva-Maria, ja keskustelemme mm. Oscar-nimeämisistä ja Euroviisujen Suomen kolmannesta alkukarsinnasta.

Hyvää viikon alkua kaikille! :)

- Vaulis

perjantai 23. tammikuuta 2009

Kaunista on ulkona <3


Lumista perjantaita kaikille!

Tänään ei päätoimittajaa haitannut ollenkaan, vaikka jouduin rämpimään 10cm lumihangessa talon pihalta pois, oli niin mielettömän kaunista! Kaikki näytti vaaleanpunaiselta, koska lumi heijastaa ne vähäiset valot, jotka meidän pihalle näkyy. Lunta oli kauniisti aidan päällä ja puiden oksilla. Oli ihanan rauhallisen näköistä. Edes aikainen herääminen ei siis harmittanut, kun sain olla ensimmäinen, joka käveli pois talonyhtiömme pihalta, ja sain kävellä rikkomattomalla lumella. Kyllä talvi osaa olla kaunis! <3

Lähetys on tänään klo 11-13, ja luvassa loistavaa musiikkia koko lähetyksen ajan. Voi olla ihan hyväkin, että mua ei tänään laiteta puhumaan lähetyksessä, koska en tiedä miten täyspäistä tekstiä sieltä tulisi ;)

Maanantaihin mennessä lupaan koittaa 'koota' itseni, ja pitää aiwan mahtawan lähetyksen!

Muitakaa katsoa Euroviisujen 3. alkukarsinta tänään klo 21 alkaen YLE TV2:lta, ja äänestetään parhaat jatkoon! :D

- Vaulis

torstai 22. tammikuuta 2009

RadioKoon torstaissa poikkeuksellista ohjelmaa


Tänään studiossa löpisee hassuja Vaula, mutta teknisistä (lue: osaamattomuuttani :D ) Riitasointu palaa ohjelmistoon vasta ensi viikolla. Myöskään tänään en voi pitää kolmetuntista lähetystä, koska minun täytyy lähteä toisaalle jo klo 12.

Hieno lähetys on kuitenkin tulossa!

Allekirjoittanut kävi eilen katsomassa perjantaina ensi-iltansa saavan The Spiritin pressinäytöksessä, ja tänään kuullaan arvosteluni kyseisestä elokuvasta.
Luvassa myös elokuvauutisia ja viimeisimmät ja puhuttavimmat viihdeuutiset.
Lisäksi paneudumme jo viikonlopun viettoon! :)

- vaulis

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Keskiviikossa vaikka mitä hauskaa!

Tänään studiossa höpisee Vaula, ja ihmettelen mm. USAn presidentin vaihdokseen liittyviä kuluja ja kustannuksia. Ihmetyksen arvoista on myös jääkiekko ja Nina Mikkonen letkautuksineen. Huhhuh tätä maailan menoa, ei voi muuta sanoa :)

Ulkona on harmaata, mutta onneksi on myös lunta. Se valaisee mukavasti.

Hyvää keskiviikkoa kaikille! ...kohta on jo viikonloppu :D

- Vaulis

tiistai 20. tammikuuta 2009

Kevään eka palaveri

Tänään klo 13 on RadioKoon kevään ensimmäinen palaveri Radion tiloissa, jotka löytyvät A-siiven yläkerrasta käytävän päästä.

Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita!

:)

- vaulis

Tänään puhutaan monenmoista Obamasta!


Hyvää lumista tiistaita!

Tänään Obamasta tulee USAn presidentti, ja sen kunniaksi lähetyksessä jutustellaan monenmoista uuteen pressaan liittyen. Lisäksi luvassa monenmoisia viihdeuutisia.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Valkoista maanantaita!

Voi että kun oli hankala päästä tänään sängystä ylös.. Mutta mukavaa kun on ulkona taas vähän lunta, niin on valoisampaa :)

Tänään studiossa äänessä Vaula, ja puhun mm. Venla-gaalasta ja Kuorosodasta, sekä kerron ensi perjantain ensi-ilta elokuvista.

Toivotaan, että sää tästä kirkastuu ja aurinko alkaa taas paistamaan :)

- vaulis

torstai 15. tammikuuta 2009

Musatorstai ja kaikkea kivaa

Tänään torstaina tosiaan tulossa kolmen tunnin lähetys, ja mukana paljon hyvä musaa. Riitasointu ei vielä tällä viikolla ole mukana, mutta viimeinen tunti kuitenkin on pyhitetty ainakin allekirjoittaneen mielestä "hevahtavalle" musalle :D

Keskustelunaiheita tänään mm. Facebook ja Vantaalaisella yläasteella sattunut kalapalasota. Mitä ihmettä? :o

- vaulis

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Voi kämmäri sentään...

Ei oo totta! En muistanut laittaa nauhalle tän päivän lähetystä ollenkaan. Ei siinä mitään, avasin kyllä ohjelmat ja kaikki, mutta en ilmeisesti muistanut painaa reciä :D Voi LOL! No, alottelijan piikkiin menee. Ehkä huomenna saadaan jo nauhallekin ja sitten nettiarkistoon lähetys :)

- Vaulis

tiistai 13. tammikuuta 2009

Hirrmusti musaa tänään...

Tänään RadioKoossa paljon hyvvää musaa ja Blackout -elokuvan päähenkilön, Petteri Summasen, haastattelu.

Kauhia tuuli tuolla ulkona, mutta onneksi sisällä on lämmintä :)

- Tuulitukka Vaulis

maanantai 12. tammikuuta 2009

Kevään ensimmäinen lähetys!

Hei vaan kaikki!

Tänään on sitten "totiset" paikat uudella päätoimittajalla, eli allekirjoittaneella. Hiukan jo jännittää, mutta ei liiemmin, eli eiköhän se tästä ihan hyvin lähde käyntiin. Tänään studiossa kanssani äänessä myös Ann-Christin.

Aiheina tänään mm. eilinen Kultainen TV -gaala ja mitä mieleen nyt sattuu tulemaan. :)

Perhosia massussa mukavasti... Vaulis

maanantai 5. tammikuuta 2009

RadioKoo is back!

RadioKoo on palannut joululomaltaan uuden päätoimittajan voimin. Tänä keväänä puikoissa siis pyörii Vaula.

Ihan selvästi vielä hyvin pitkälti lomatunnelmissa mennään, en tänään millään keksinyt, mikä viikonpäivä nyt on, ihan hyväuskoisesti luulin ainakin vartin ajan, että on keskiviikko. Ei siinä mitään ;) Toivottavasti sitten kun lähetykset taas alkavat oon jo vähän paremmin maailman menossa mukana :)

Kuulemisiin.

- Vaulis