torstai 18. maaliskuuta 2010

Hauskat loppuviikot!

Tänään kerrotaan suomen parhaimmat ravintolat, Porinkin yksi ravintola listalla =)
Kerron myös tulevista elokuvista ja viihdeuutisia.

Toivotan jo hauskat viikonloput, sillä huomenna taas musiikkia koko lähetyksen ajan =)

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Moikka taas! =)

Tänään meillä on viestinnän oppilaita pitämässä ensimmäisen tunnin lähetyksestä. Loppulähetyksessä kerron loppuviikolle parhaat menovinkit ja joitain uutisia.

T: Katja

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Heips vaan!

Tänään on aika leppoisia puheenaiheita, mm. kuinka kuvata kissaa oikeoppisesti. =D
Kerromme myös, kuinka Beckhamit valtaavat Suomen. Tänään myös kerrotaan tän viikon ensi-ilta leffat.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Hyvää viikkoa kaikille!

Moi taas. Tänään kerron hieman autoilun tulevaisuudesta sekä lipon uutisia. luvassa myös viihdeuutisia, mitäs se Lady Gaga on taas tehnyt?

Luvassa hyvää musiikkia ja hauskoja aiheita!

torstai 11. maaliskuuta 2010

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Ulkona on upea ilma, linnut alkavat virittelemään ääntään. Siksi onkin hyvä puhua tänään kevään muuttolinnuista. Kerromme myös Suomen virallisesta albumilistasta, ketkä kuuluvat Top 10:n. Lisäksi SAMKin uutisia.

Mukana on elokuva-arvostelu leffasta Green Zone, kunnon actionpläjäys, kannattaa käydä katsomassa.

Katja täältä toivottelee jo hyvä viikonloput, sillä perjantaina tarjoamme teille kokonaan musiikillisen lähetyksen =)

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Heippa taas!

Tänään lähetyksessä puhutaan siitä, onko X-factor tämän kevään floppi. Kerromme loppuviikon parhaat menovinkit, joten kannattaa kuunnella. Äläkä unohda, tänään on PROMit, joten kannattaa suunnata sinne.

Hauskaa keskiviikkoa kaikille!

T: Katja ja Vaula

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Moikka!

Tänään yhdentoista jälkeen meille tulee haastateltavaksi Jännitetulpan kitaristi Lauri Kottonen. Alkulähetyksessä kerromme tämän viikon ensi-illat.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Hyvää Naistenpäivää!!

Tänään puhutaan oscareista, oscareista ja oscareista. Kerromme myös SAMK-uutisia.
Kaikille naisille oikein ihanaa naistenpäivää!

torstai 4. maaliskuuta 2010

Viikonloppua päin!

Jos haluat tietää, millainen avioliitto onnistuu, kuuntele RadioKoota tänään. Puhumme myös siitä, mitä mieltä olemme opiskelijoille ehkä tulevasta opintomaksusta. Kerromme, keitä esiintyjiä on tulossa Ruisrockiin ja lopuksi kerromme viikonlopun tv-leffatärpit =)

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Hauskaa keskiviikkoa!

tänään radiossa kerromme lipon uutisia, mm. kopotuskiertueesta tarkemmin. Keskustelemme myös tekaistuista fb-profiileista ja kerromme viikonlopun menovinkit. Mukana myös elokuva-arvostelu leffasta Vuohia tuijottavat miehet, jossa pääosassa mm. George Clooney.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

moikka moi

Tänään keskustelemme liikennelakosta, joka alkaa tänään. Provinssirockin esiintyjiä on julkistettu lisää, kerromme keitä he ovat. Mukana on leffa-arvostelu elokuvasta I love you Phillip Morris.

Radiolla Katja ja Vaula

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Terve taas!

Nyt on sitten helmikuu jätetty taakse ja kohti kevättä mennään. Tänään kerrotaan Vancouverin olypialaisten päätöksestä ja lopullinen mitalitaulukko. Lähetyksessä mukana Lipon uutisia, sekä elokuva-arvostelu leffasta Nine.

Voit ehdottaa uutisia Radio Koolle joko osoitteessa www.popula.tv/yhteiso tai facebookissa.

Mukana Katja ja Vaula

torstai 18. helmikuuta 2010

Hauskaa lomaa kaikille!

Tänään toivottelemme jo hyvät hiihtolomat kaikille, sillä totuttuun tapaan huomenna on lähetyksessä vain musaa.

Puheenaiheena pyörii olympialaiset, uusi ohjelma So you think you can dance ja muita viihdeuutisia. Kerromme myös loppuviikon tv-leffoista. Mukana leffa-arvostelu elokuvasta Prinsessa ja sammakko.

Katja ja Vaula

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Moikka!

Viikon puolessa välissä on hyvä kertoa tämän viikon menovinkit. Tietysti puheenaiheena myös olympialaiset ja eilen jaetut Brits awards palkinnot. Kerromme myös viihdeuutisia ja keskiviikon tv-ohjelmistoa.

Mukana Katja ja Vaula

tiistai 16. helmikuuta 2010

Hyvää laskiaistiistaita!

Tänään laskiaistiistaina keskustellaan jälleen olympialaisista. Missä ovat Suomen mitalit? Madonna aikoo ohjata elokuvan ja me kerromme minkä. Puhumme ahtaajien tulevasta lakosta ja lopuksi viihdeuutisia, tämän viikon ensi-illat ja tiistain tv-ohjelmistoa.

Mukana Katja ja Vaula

maanantai 15. helmikuuta 2010

Heips vaan!

Taas käynnistetään uusi viikko hyvillä puheenaiheilla. Paljon on puhuttavaa mm. olympialaisista. Viikonloppuna oli myös Venla- ja Iskelmä-gaalat, joten niistäkin juttua. Tietysti myös viihdeuutisia ja lopuksi tämänpäivän tv-ohjelmia.

Mukana Katja ja Vaula

torstai 11. helmikuuta 2010

Hyvää viikonloppua!

Tänään puhumme siitä, kuka suomalainen on mukana olympialaisten avajaisissa. Kerromme myös viihdeuutisia, ja mitä kävi orvoille ilveksen pennuille =(... Lopuksi myös viikonlopun tv-leffat.

Toivottelemme jo tänään hyvät viikonloput, sillä perjantaita vietetään pelkästään hyvän musiikin parissa.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Moikka moi!

Tänään Radio Koossa puhutaan Jyväskylän pankkiryöstäjästä. Kerromme myös brittien kaavailemista turvatuopeista. Olympialaiset lähestyvät kovaa vauhtia, joten niistäkin asiaa. Lopuksi loppuviikon menovinkit ja keskiviikon tv-ohjelmistoa. Hauskaa päivää kaikille =)

tiistai 9. helmikuuta 2010

Moikka!

Tänään puhutaan Vancouverin olympialaisista, festareista ja myös viihdeuutisia. Lopuksi tuttuun tapaan kerrotaan illan tv-ohjelmat ja tämän viikon ensi-illat. Hauskat päivät kaikille =)

maanantai 8. helmikuuta 2010

Hyvää Lainanpäivää!

Taas on uusi viikko alkanut. Tänään Radio Koon puheenaiheina ovat mm. Venla-gaala ja uutisia elokuvarintamalta. Lopuksi tuttuun tapaan kerrotaan maanantain tv-ohjelmat.

torstai 4. helmikuuta 2010

Terve!

Tänään on puheenaiheena Emma-gaala, joka on siis tänään. Sen voi katsoa TV2:lta klo 20.40.
Kerromme myös viihdeuutisia sekä erilaisesta kauneuskilpailusta. Tänään kerrotaan myös loppuviikon tv-ohlelmistoa.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Moikka taas!

Tänään puhutaan julkaistuista Oscar-ehdokkaista, esim. Avatar on ehdolla moneen Oscariin. Kerromme myös loppuviikon menovinkit ja puhumme myös opiskelijoiden oikeuksista.

Mukana Vaula ja Katja =)

tiistai 2. helmikuuta 2010

Lumista tiistaita!

Tänään on hyvä päivä olla sisällä, kun ulkona sataa lunta kinoksittain. Tänään puhumme lumen tulosta, Euroviisuista, Duudsoneiden sopimuksesta ja kerromme myös viihdeuutisia. Tänään myös kerromme, mitä leffoja on tällä viikolla ensi-illassa.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Helmikuu!!!

Tänään on helmikuun eka päivä. Puhumme viikonlopun tapahtumista, kuten Jussi-gaalasta, Grammy-gaalasta ja Euroviisu karsinnoista. Lopuksi pohdimme, suosiiko X-factor juontaja Renne kauniita naisia.

Mukana Vaula ja Katja.

torstai 28. tammikuuta 2010

Myrskyinen torstai

Moi vaan kaikille. ootte varmaan huomanneet, kuinka "kiva" ilma ulkona on. No, se jatkuu koko loppuviikon. Tänään puhumme vr:n kymmenvuotisesta painajaisesta ja uudesta Diilistä. Lopuksi kerromme viikonlopun leffat.

P.S. Tänään tulee Agoralle Radio Koon kilpailulaatikko. Kilpailussa voit ehdottaa, miten parantaa ja kehittää Radio Koon sivuja. Arvomme voittajan helmikuussa ja ilmoitamme voittajalle henkilökohtaisesti voitosta.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Hyvää viikon puoliväliä =)

Tänään me keskustellaan vähän koirien stailauksesta. Ärsyttääkö sinuakin mainoskatkojen lisääntyminen tunnin pituisiin ohjelmiin? Meitä ärsyttää, ja sitä puidaan tänään. Ja älä muuten missaa Conanin viimeistä jaksoa, se tulee tänään.
Äänessä tänään Laura ja Katja.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Ihanaa tiistaita kaikille!

Tänään puhumme halvimmista kesälomamatkoista, brangelinan erosta ja oluen myynnistä sunnuntaisin. Lopuksi vielä illan tv-ohjelmat ja viikon Finnkinon ensi-illat. Studiossa Laura, Vaula ja Katja.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Hyvää viikonalkua!

Tänään puhutaan nettideittailun saloista, avatar-elokuvan suosiosta ja eilen tulleesta x-factorista. Lopuksi myös kerromme illan tv-ohjelmat. Studiossa Laura ja Katja.

torstai 21. tammikuuta 2010

Terppa vaan!

tänään puhutaan vähän horoskoopeista. Päivän lähetyksessä on mukana myös elokuva-arvostelu Sherlock Homesista ja lopuksi kerrotaan viikonlopun tv-leffat.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Johan on keskiviikko...


Hei vaan kaikki. Pitkästä aikaa Vaula lähettelee terkkuja täällä :)

Meillä on nyt jonkinsortin teknisiä ongelmia, ja sen vuoksi lähetys alkaa ilmeisesti jonkin verran aikataulustaan myöhässä. Toivotaan kuitenkin, että päästään jossain vaiheessa aloittamaan :)

Tänään meitä on paikanpäällä Vaula, Laura ja Katja, joka poistuu joksikin aikaa keskuudestamme jossain välissä.

Voihan sulakkeet, aina pitää olla varapäreet takataskussa.

Terkuin,
Vaukku

tiistai 19. tammikuuta 2010

Moi!

Tänään annamme vinkkejä työhaastatteluun ja kerromme, mitä nimiä almanakkaan on tänä vuonna lisätty. Lopuksi kerromme tämän viikon ensi-illat ja tiistain tv-leffat.
Mukana Laura, Vaula ja Katja.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Hyvää maanantaita!

Tänään keskustelemme siitä, miten ja kuka on rakentanut Egyptin pyramidit. Puhumme myös eilisistä missikisoista, Golden Globe juhlista ja Conan O'Brienistä. Studiossa Katja, Laura ja Vaula.

torstai 14. tammikuuta 2010

Moro!

Tänään puheenaiheina lemmikeiden allergiat ja se, voiko tv:n katsominen lyhentää elinikää. Pohdimme myös Michael Jaksonin kirahvien kohtaloa.
Lopuksi kerromme illan tv-leffat.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Moikka!

Tänään puhutaan hyötyliikunnasta ja siitä, että Google saattaa poistua Kiinasta. Kerromme myös viikonlopun menovinkit ja illan tv-leffat. Studiossa tänäänkin Laura, Vaula ja Katja.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Huomenia!

Tänään puhutaan feikkilääkäreistä ja kerrotaan myös tuomiopäivän kellosta. Keskustelemme myös Helsinki-Vantaan lentokentän laukkusotkusta. Studiossa Laura, Vaula ja Katja.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Huomenta

Tervetuloa taas kouluun! Studiossa meitä on tänään kolme, Vaula, Laura ja Katja. Tänään puhutaan mm. uuden vuoden lupauksista ja kummallisista sääoloista.

T:Katja

tiistai 5. tammikuuta 2010

Moi!

Tässä uusi päätoimittaja Katja. Lähetykset alkavat maanantaina 11.1. klo 10. Tervetuloa seuraamaan.